Suljetulla osastolla toissa viikolla
Olin hiljattain toista kertaa elämässäni osastolla. Aiemmin olin siellä masennuksen takia, nyt sekamuotoisen jakson, joka alkoi kun aloitin ensimmäisen tasaavan lääkkeen, Aripiprazolin. Se lopetettiin heti ja vaihdettiin Deprakineen. Tämä auttaa selvästi ja pitää mielialan tasaisempana, mutta väsyttää kovasti.
Sitä ihmettelen kovasti, että osastolla minulta lopetettiin Citalopram-masennuslääkitys ihan kokonaan, hypomaniaa provosoivana. Ei sitä saisi käsittääkeseni lopettaa yhtäkkiä vaan sitä pitäisi vähentää pikkuhiljaa. Minulla meni sitä 40 mg/ vrk, minusta annoksen olisi voinut puolittaa, joka olisi saattanut ehkäistä masennuksen tulemisen. Nyt kun se lopetettiin kuin seinään, minulle tuli muutaman päivän päästä vieroitusoieina ns,. sähköskuja päähän sekä alkoi vakava masennus.
Soitin viime viikonloppuna akuutin avohoidon tukeen, joka on auki ympäri vuorokauden, ja jonka numeron onneksi sain kun lähdin osastolta. Kerroin Citalopramin äkillisestä lopetuksesta ja sen laukaisemasta vakava-asteisesta masennuksesta sekä sähköiskumaisista oireista. Hoitaja etsi lääkärin käsiinsä ja soitti minulle takaisin. Lääkäri oli ihmetellyt, miksi ihmeessä minulta lopetettiin masennuslääkitys kokonaan, kun annosta olisi voinut vain vähentää esim. 20 mg:n vuorokaudessa. Sain luvan ottaa sitä onneksi sen 20 mg/vrk. Se ei vielä ole poistanut masennusta, siinä menee tovi, mutta sähkäiskumaiset oireet ovat jo loppuneet. Masennuskin on kyllä jo lievittynyt-viikonloppuna minulla oli BDI-masennustestissä 31 pistettä, nyt enää 21 eli enääkeskivaikea masennus. Mieli on jo huomattavasti pirteämpi ja saan tehdyksi jo muutakin kuin maatuksi sängyssä. Jaksoin tänään jopa pukea päälle muutakin kuin yöpaidan-neuletunikan ja legginsit, mutta kuitenkin.
Nyt minua jännittää lähinnä se, tehoaako Deprakine, vai tekeekö Citalopramin aloitus taas hypomanian tai sekamuotoisen jakson. Sekamuotoinen jakso on minusta kaikkein pahin, pahempi kuin hypomania tai jopa vakava masennus. Siinä mielialat sahaavat eestaas, osastolla mielialani kävi enimmillään jopa 10-2 kertaa hypomaniassa ja masennuksessa tai sitten ne olivat päällä molemmat.
Tunnen häpeää usein hypomanian takia. Osastollakin olin hypoissa todella huomionhakuinen ja pidin ihan älytöntä showta- yhtenä päivänä kuuntelin kännykästä kuulokkeilla Antti Tuiskun Rahan takii-biisiä ja twerkkasin siellä- tosin onneksi sentään housut jalassa :D- mutta kaikkien nähden, niin että hoitajien piti hillitä minua. Ja minä olen sentään jo 47-vuotias, kypsässä keski-iässä oleva nainen! Lauloin myös kännykän kautta karaokea kymmeneltä illalla, kerroin liikaa itsestäni ja kehuskelin saavutuksillani. Kyllä nolottaa!
Minulla oli remissio kun päsin pois osastolta. Kysyin muutamalta potilaalta, millaiselta vaikutan juuri nyt. He sanoivat, että nyt sulla on asiat huonosti, et ole kyllä ollenkaan oma itsesi kun olet noin rauhallinen! Minä sanoin, että uskokaa tai älkää, tällainen olen oikeasti, ilman mitään "tiloja". He sanoivat, että se vauhdikas persoona oli hauskempi. Minusta ei, koska samalla kun oli vauhti päällä, mietiskelin että onko siellä suljetulla osastolla yhtään ikkunaa jonka saisi auki että sieltä voisi hypätä pää edellä asfalttiin. piti tietty sitten kierrellä vähän osastolla ja käydä läpi ikkunoita. Kaikki olivat lukittuja. Onneksi.
Tämä siis toissa viikolla. Mutta nyt tuntuu siltä tosiaan, että Deprakine vaikuttaa, ja Citalopramkin alkaa vaikuttaa taas pikkuhiljaa. Tänään uskoisin jaksavani joka katsoa netistä jo jotain, vaikka jotain hömppää, esim. Big Brotheria. :)
Sitä ihmettelen kovasti, että osastolla minulta lopetettiin Citalopram-masennuslääkitys ihan kokonaan, hypomaniaa provosoivana. Ei sitä saisi käsittääkeseni lopettaa yhtäkkiä vaan sitä pitäisi vähentää pikkuhiljaa. Minulla meni sitä 40 mg/ vrk, minusta annoksen olisi voinut puolittaa, joka olisi saattanut ehkäistä masennuksen tulemisen. Nyt kun se lopetettiin kuin seinään, minulle tuli muutaman päivän päästä vieroitusoieina ns,. sähköskuja päähän sekä alkoi vakava masennus.
Soitin viime viikonloppuna akuutin avohoidon tukeen, joka on auki ympäri vuorokauden, ja jonka numeron onneksi sain kun lähdin osastolta. Kerroin Citalopramin äkillisestä lopetuksesta ja sen laukaisemasta vakava-asteisesta masennuksesta sekä sähköiskumaisista oireista. Hoitaja etsi lääkärin käsiinsä ja soitti minulle takaisin. Lääkäri oli ihmetellyt, miksi ihmeessä minulta lopetettiin masennuslääkitys kokonaan, kun annosta olisi voinut vain vähentää esim. 20 mg:n vuorokaudessa. Sain luvan ottaa sitä onneksi sen 20 mg/vrk. Se ei vielä ole poistanut masennusta, siinä menee tovi, mutta sähkäiskumaiset oireet ovat jo loppuneet. Masennuskin on kyllä jo lievittynyt-viikonloppuna minulla oli BDI-masennustestissä 31 pistettä, nyt enää 21 eli enääkeskivaikea masennus. Mieli on jo huomattavasti pirteämpi ja saan tehdyksi jo muutakin kuin maatuksi sängyssä. Jaksoin tänään jopa pukea päälle muutakin kuin yöpaidan-neuletunikan ja legginsit, mutta kuitenkin.
Nyt minua jännittää lähinnä se, tehoaako Deprakine, vai tekeekö Citalopramin aloitus taas hypomanian tai sekamuotoisen jakson. Sekamuotoinen jakso on minusta kaikkein pahin, pahempi kuin hypomania tai jopa vakava masennus. Siinä mielialat sahaavat eestaas, osastolla mielialani kävi enimmillään jopa 10-2 kertaa hypomaniassa ja masennuksessa tai sitten ne olivat päällä molemmat.
Tunnen häpeää usein hypomanian takia. Osastollakin olin hypoissa todella huomionhakuinen ja pidin ihan älytöntä showta- yhtenä päivänä kuuntelin kännykästä kuulokkeilla Antti Tuiskun Rahan takii-biisiä ja twerkkasin siellä- tosin onneksi sentään housut jalassa :D- mutta kaikkien nähden, niin että hoitajien piti hillitä minua. Ja minä olen sentään jo 47-vuotias, kypsässä keski-iässä oleva nainen! Lauloin myös kännykän kautta karaokea kymmeneltä illalla, kerroin liikaa itsestäni ja kehuskelin saavutuksillani. Kyllä nolottaa!
Minulla oli remissio kun päsin pois osastolta. Kysyin muutamalta potilaalta, millaiselta vaikutan juuri nyt. He sanoivat, että nyt sulla on asiat huonosti, et ole kyllä ollenkaan oma itsesi kun olet noin rauhallinen! Minä sanoin, että uskokaa tai älkää, tällainen olen oikeasti, ilman mitään "tiloja". He sanoivat, että se vauhdikas persoona oli hauskempi. Minusta ei, koska samalla kun oli vauhti päällä, mietiskelin että onko siellä suljetulla osastolla yhtään ikkunaa jonka saisi auki että sieltä voisi hypätä pää edellä asfalttiin. piti tietty sitten kierrellä vähän osastolla ja käydä läpi ikkunoita. Kaikki olivat lukittuja. Onneksi.
Tämä siis toissa viikolla. Mutta nyt tuntuu siltä tosiaan, että Deprakine vaikuttaa, ja Citalopramkin alkaa vaikuttaa taas pikkuhiljaa. Tänään uskoisin jaksavani joka katsoa netistä jo jotain, vaikka jotain hömppää, esim. Big Brotheria. :)
Kommentit
Lähetä kommentti